Valpuri

Kuultiin radiopuhelimesta, että ”kala” oli liikkeellä. Nostettiin romppeet äkkiä kyytiin ja lähdettiin kiireellä katsomaan. Kalastus sai jäädä sinä päivänä sivuosaan.

– Pasi Kittilä

Aamuyön varhaisina tunteina 14. kesäkuuta 1978 luotolaiset kalastajat olivat suunnanneet merelle normaaliin tapaan. Keskiviikko oli valjennut aurinkoisena ja tuuli oli maltillinen, 7-8 metriä sekunnissa. Luotolaiset Tapio Rantasuo, Urpo Heikkinen sekä Pasi Kittilä olivat silakanpyynnissä.

Miehet olivat troolikalastamassa, joka vielä tuolloin oli yleinen kalastustapa Hailuodossa. Pasi Kittilä oli vasta 14-vuotias nuorukainen, joka oli päässyt auttelemaan enoaan Tapiota. Miehillä oli käytössään radiopuhelin. Siihen alkoi aamun tunteina tulla muilta luotolaisilta kalastajilta sekä läheiseltä merentutkimusalukselta  erikoista viestiä.

Jo edellisenä päivänä Luulajasta oli kuulunut hajanaisia tietoja valaan liikkeistä saariston vesillä. Aamuun mennessä tuo valas oli  saavuttanut Suomen aluevedet ja se oli havaittu Hailuodon edustalla Karvon alueella.  Kittilä seurueineen sai siitä tiedon ja suuntasi suoraan havaintopaikalle, joka kalastajien puheessa tunnetaan paremmin ”Vittumaisena karina”.

Sanomalehti Kaleva 15.6.1978

Kun kolmikko saapui paikalle, he tarkkailivat uteliaina ympärilleen. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt. Meren pinta kimalteli auringonvalossa. Ja sitten aivan yhtäkkiä hieman kauempana veneestä, vedenpinnan rikkoi pariin metriin kohoava vesipatsas.

Pasi Kittilä seurasi kuinka valas ui selkä pinnassa syvän väylän kohdalla, jota reunustivat matalat vesialueet. Väylän kohdalla valtava valas hyppäsi kierähtäen ilmaan paljastaen vatsansa. Se läiskähti merenpintaan pärskäyttäen vettä ympärilleen kaarena ja pisaroina. Sen evä painui pinnan alle viimeisenä.

Valas oli kymmenen metriä pitkä, joten mistään pikkukaverista ei ollut kysymys. Kittilä oli onnekas nuorukainen, sillä hän sai lopulta seurata valaan liikkeitä reilun tunnin ajan. Välillä hänestä näytti aivan siltä kuin valas olisi intoutunut näyttämään miehille taitojaan. Niin pelottomasti se ui lähettyvillä ja esitteli hyppyjään. Kolmikko jopa ajoi hetken aivan valaan vierellä puuveneellään, joka kulki 7 solmua tunnissa.

Sanomalehti Kaleva 15.6.1978

Kaikki ne luotolaiset kalastajat, jotka valaan tuona keskiviikkona näkivät, joutuivat vakuuttelemaan kyläläisille tarinan aitoutta ja siltikin moni uskoi sen olevan kalavale. Ehdittiin saaressa spekuloida sukellusveneestäkin. Mutta torstaiaamuna sanomalehden ilmestyessä, oli epäilijöidenkin viimein uskottava. Valas se todella oli ollut. Ja sillä oli nimikin: Valpuri. Alkuun Valpuria epäilitiin lahtivalaaksi, mutta myöhemmin se varmistui ryhävalaaksi.

Jokunen valas on silloin tällöin lähtenyt harhailemaan Atlantilta Itämerelle. Harvoin ne kuitenkaan eksyvät siitä ylöspäin. Valas näinkin pohjoisessa on vuosisadan tapaus.    

– Apulaisprofessori Seppo Sulkava Kalevassa 15.6.1978

Viikkoa myöhemmin kesäkuun 21. päivä ruotsalaiset kalastajat Axel ja Johnny Holmberg olivat palaamassa pyyntimatkalta. He havaitsivat Löruddenin rantavesiltä Sundsvallin lähellä lohiverkkoon juuttuneen valaan. Useita tonneja painava Valpuri oli ehtinyt olla verkossa puolisen tuntia. Tullivene sekä joukko vapaaehtoisia kalastajia osallistui pelastusoperaatioon.

Oli Valpurin onni, että Axel ja Johnny osuivat paikalle eikä valas ollut ehtinyt yrittää vapauttaa itseään sukeltamalla. Tuolloin se olisi todennäköisesti hukkunut verkkoon.  Valpurin vapauttaminen ei tuottanut vaikeuksia ja verkko saatiin vedettyä sen ympäriltä.

Sanomalehti Kaleva 22.6.1978

Paikallaolijoiden mukaan valas suhtautui tyynesti pelastusoperaation, aivan kuin se olisi aavistanut, että sitä autetaan. Valpuri oli tarttunut verkkoon vain 150 metriä rannasta, mutta elopainonsa turvin se oli vetänyt verkon pari sataa metriä kauemmas rannasta, kunnes oli juuttunut siihen.

Vapauttamisen jälkeen tullivene havaitsi Valpurin  uivan neljän solmun vauhdilla kohti etelää.  Valpurin arveltiin osaavan reitin Pohjoiselle Jäämerelle. Vaikka Valpurilla  oli ollut onnea matkassa, se ei lopulta koskaan löytänyt tietä syviin kotivesiin. Sen ruumis löydettiin talvella 1979 reilu puoli vuotta ensihavainnon jälkeen. Oli todennäköistä, että valaan kohtaloksi koitui nälkä.

Ruotsalaisen kalastajien Otto ja Bo Sillmanin lohiverkkoon juuttunut Valborg eli Valpuri. Sanomalehti Kaleva 22.6.1978.

Valpuria aiempi havainto valaan liikuskelusta Perämerellä oli vuodelta 1881.  Tuolloin Siikajoen Tauvon edustalta oli löytynyt lahtivalaan ruho. Vuonna 1986 Hailuodon liepeillä liikkui Heli-maitovalas. Tuorein valashavainto Perämereltä on vuodelta 2006, jolloin nuori ryhävalas seikkaili Himangan edustalla. Eläinbiologi Veli-Risto Cajander arvioi Ylen artikkelissa 7.11.2013 valaiden eksymisen syyksi ihmisten aiheuttamia merenalaisia meluääniä, jotka voivat johdattaa valaat erilleen laumasta.

Ryhävalas; Megaptera Novaeangliae

Pituus vaihtelee 12-19 metrin välillä. Ryhävalaan paino on keskimäärin 25-35 ja enimmäispaino 48 tonnia. Esiintyy kaikilla maailman valtamerillä. Tunnettuja jopa 8000 kilometriä pitkistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksista. Urokset tunnetaan maagisesta laulannasta, joka kaikuu valtavia etäisyyksiä maailman valtamerissä.  – National Geographic, Cool Antarctica

 

Lähteet:

Pasi Kittilän puhelinhaastattelu 24.3.2017

Sanomalehti Kaleva, niteet 15.6.1978 sekä 22.6.1978. Oulun kaupungin kirjaston arkistot.

Sanomalehti Kaleva 4.7.2006 (verkkolehti)

Ylen Elävä arkisto: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/07/valas-harvinainen-vieras-suomessa

 

 

Hailuodon kummituksia #1

”Kauan sitten Marjaniemen Hannukseen kulkeutui iso, haaksirikkoutunut purjelaiva. Laiva oli tuomassa Tukholmasta Ouluun arvokasta ja raskasta lastia, valtiopankin rahoja. Siitä minne painavat rahat lopulta joutuivat ei ole tietoa. Uskotaan, että ne ovat jossain Hannuksessa hiekkaan vajonneina ja ken uhraa yösydännä valkealiinaharjaisen varsan ja valkeatukkaisen poikalapsen, löytää tämän aarteen”

– Hailuotolainen kansantarina. Kerääjä Ahti Paulaharju (1962).

IMG_6886

Hailuoto. Kuva: Aki Roukala

Vuosina 1948-1954 Ahti Paulaharju keräsi isänsä jalanjäljissä tarinoita ja kertomuksia Hailuodosta. Hänen isänsä oli tunnettu kirjailija sekä kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju, joka julkaisi jo vuonna 1914 teoksen Kuvauksia Hailuodosta. Hailuodon kirjastostakin lainattavissa oleva teos käsittelee Hailuodon kansanperinnettä, kuten tapoja, elinkeinoja ja kansanlääkintää.

Kun Ahti Paulaharju tarkasteli Hailuodosta keräämäänsä kansanperinteen kokonaisaineistoa, hän huomasi paikallisten kansantarinoiden ryhmittyvän eräänlaisiin aluejakoihin. Kullekkin alueelle sijoittui varsinainen pääkertomus, johon liittyivät muut samankaltaiset tarinat. Näitä päätarinoiden alueita oli yhteensä yhdeksän. Muun muassa Santonen, Hanhinen, Sunikari ja Ojakylä. Samalla oli kuitenkin havaittavissa pieni määrä sellaisia tarinoita, joita tapasi kaikilla saaren alueilla.

IMG_3172

Hailuoto. Kuva: Aki Roukala.

Saaren päätaruna pidetään hyvän haltijattaren, Fruu Faarestiinan syntytarinaa. Tähän palaan kuitenkin myöhemmin kirjoituksissani keskittyen nyt Hailuodon länsirannalle sijoittuviin tarinoihin.

Ahti Paulaharju havaitsi, että Hailuodon  länsirannalle sijoittuvat kansantarinat liittyvät usein haaksirikkoon tai siitä juontuviin seurauksiin. Tämä oli Paulaharjun mukaan ymmärrettävää. Länsirannan sijainti vasten aavaa merta merkitsi, että se kohtasi myrskyt kaikessa voimassaan ja otti näin vastaan myös monet haaksirikot.

Hannuksen rahalastitarina on vain yksi monista. Kerrotaan myös, että raskaassa tervakuormassa ollut laiva olisi pirstoutunut rannan kiviin ja hailuotolaiset ovat joutuneet pinomaan tervaisia ruumiita Juolan riiheen, jossa vainajat kummittelevat. On kerrottu myös Kälminmatalalle hajonneesta laivasta, joka oli ollut täydessä jauholastissa ja länsiranta olisi näin täyttynyt jauhosäkeistä. Hailuodon länsirannan alueen ydintarina liittyy Sergein kummitteluun Karvossa (nykyisessä Keskiniemessä.)

IMG_9898

Hailuoto. Kuva: Aki Roukala

”Vieläkään ei juuri kukaan yksinäinen eläjä voi Karvossa nukkua rauhassa. Se on koettu jo aikoja sitten. Mutta erikoisesti Kniivilän ja Annusen kalarannan osuudella on tällainen rauhattomuus ja kummittelu ollut aina öisin hyvin pelottavaa. Tarinan mukaan olisi ruumis ajelehtinut haaksirikkoutuneesta laivasta Karvon rantaan. Ja tämä vainaja -Sergei- siellä nyt aiheuttaa epäjärjestystä öisillä esiintymisillään”

– Hailuotolainen kansantarina, kerääjä Ahti Paulaharju (1962)

Lähteet:
Hailuodon kansantarinat (Paulaharju, Ahti) teoksesta Sananjalka : Suomen kielen seuran vuosikirja. 4, 1962 / toimitus: Sampo Haahtela, Osmo Ikola, Heikki Aaltonen

Samuli Paulaharjun säätiön nettisivut http://www.paulaharju.fi