M/S Bergön haaksirikko Marjaniemen edustalla osa 1/2


wp_20160914_10_39_30_pro

Torstaina joulukuun 2. päivänä vuonna 1954 ahvenanmaalainen laiva M/S Bergö lähestyi Kelminmatalaa lähellä Marjaniemeä. Laiva ajoi täydessä sementtilastissa. Bergön kokenut kapteeni  Runar Sommarström kamppaili sankkaa sumua ja lumipyryä sekä kovaa tuulta vastaan. Huonon näkyvyyden vuoksi merkimerkkejä tai viittoja oli mahdoton havaita. Kello kymmenen aamulla ankarat olosuhteet johtivat lopulta m/s Bergön karille ajoon.

Välittömästi tämän jälkeen laivan miehistö yritti irrottaa laivaa karilta tyhjentämällä kakkosruumaa, saadakseen näin perän nousemaan.  Suunnitelma toimikin sen verran, että koneet saatiin käyntiin ja laiva liikahtamaan hieman. Samoihin aikoihin Marjaniemestä hälyytetty luotsikutteri oli saapunut tarkastamaan tilannetta. Bergön päällystö uskoi tilanteen olevan kuitenkin hallinassa, jolloin luotsikutteri poistui paikalta. Luotsi Aimo Piekkola jäi kuitenkin laivaan.

Iltaa kohden tilanne alkoi muuttua uhkaavaksi eikä Bergötä oltu saatu irti karilta. Sen sijaan laivan runko ryskyi  kovassa aallokossa vasten  matalikon kiviä ja laivan ruumat alkoivat täyttyä vedellä. Pumput eivät ehtineet tyhjentää valtavalla voimalla ruumiin syöksyvää vettä.

Bergön sähköttäjä oli yhteydessä Ajoksen luotsiasemaan muun miehistön ampuessa hätäraketteja. Ajokselta tulikin käsky toimittaa välittömästi pyyntö henkilökunnan toimittamiseksi turvaan. Vain hetki Bergön avunpyynnön jälkeen radioyhteys katkesi. Aluksen runko oli vääntynyt katkaisten samalla radioantennin.

bergo%cc%882

Samaan aikaan Marjaniemen luotsiasemalla havaittiin hätärakettien valot. Laivan radioyhteyden katketessa  kello oli kahdeksan illalla. 45 minuuttia myöhemmin Marjaniemen luotsiasemalta lähtivät apuun  luotsit Heikki Isola, Matti Haapala, Martti Kangas sekä koneenhoitaja Otto Ruonala uhmaamaan yhä voimakkaammin vellovaa merta heiveröisellä ja kuluneella luotsialuksella.

Miehet löysivät hylylle kello 22, jolloin m/s Bergön miehistö oli jo jättänyt laivan. Meri oli niellyt sen lähes kokonaan.  Näkyvillä olivat enää mastot ja osa komentosiltaa. Bergön miehistö ja luotsi istuivat odottamassa kylmissään pelastusveneissä.

Ennen Marjaniemen luotsiaseman henkilökuntaa paikalle oli pyrkinyt ruotsalaisten pelastusalus Poseidon. Se oli kuitenkin kääntynyt seitsemän aikaan illalla takaisin kovan merenkäynnin ja matalikon vuoksi.

Luotsikutterin saapuessa onnettomuuspaikalle todettiin pelastusveneiden hinauksen olevan ainoa vaihtoehto. Pieneen luotsialukseen ei mahtunut pelastettavia. Hyytävän kylmässä talviyössä pieni luotsikutteri veti perässään kahta pelastusvenettä. Ne keikkuivat korkealla aallon harjoilla miehet mukanaan.

Meri repi pelastusveneitä erilleen luotsikutterista katkaisten hinausköyden. Näin pelastusveneet jäivät yksinään aaltojen armoille. Marjaniemen luotsit onnistuivat kuitenkin heittämään köyden takaisin pelastusveneisiin ennen kuin ne ehtivät kadota mustaan.

sanna_kuva

Kuvan etualalla pelastusaluksena toiminut luotsikutteri, jolla luotolaiset miehet uhmasivat armotonta merta pelastusoperaatiossa.  Kuva: Paavo Isolan kotialbumi.

Keskiyön aikaan, täydestä pimeydestä ilmestyi viimein Marjaniemen satamaan luotsialus ja pelastusveneet. Uupuneet haaksirikkoutuneet pelastajineen olivat päässeet maihin turvaan.

Luotsiasemalla Bergön miehistölle annettiin kuivat vaatteet ylle sekä yösija. Seuraavana päivänä miehistö kuljetettiin Marjaniemestä Kirkonkylään. Päällystö sijoitettiin pappilaan ja muu miehistö Tulvalan taloon.

wp_20160816_17_55_03_pro

Luotsinvanhimman Heikki Isolan kunniaristi m/s Bergön pelastusoperaatiosta. Kuva: Sanna Roukala.

Myöhemmin m/s Bergön pelastusoperaatioon osallistuneet luotsiaseman työntekijät palkittiin kunniakirjoilla sekä leijonaristeillä. Oli selvää, että ilman Marjaniemen luotsien ripeää ja poikkeuksellisen rohkeaa toimintaa laivan koko miehistö tuskin olisi selvinnyt.

M/S Bergö makasi meressä talven yli. Sen vaiheet eivät kuitenkaan olleet vielä ohitse, sillä laiva aiottiin nostaa ja kunnostaa. Kukaan ei kuitenkaan tuolloin osannut aavistaa laivan lopullista kohtaloa.

 

Lähteet:

Kaleva-lehden artikkelit  3.12.1954 ja 4.12.1954 (Oulun pääkirjaston nidearkistot)

Keskustelut luotolaisen Paavo Isolan kanssa, jonka isä luotsinvanhin Heikki Isola oli johtamassa m/s Bergön miehistön pelastusoperaatiota.

 

Hailuoto-laiva

”Tyynenä meri jos uinaeli, aurinko kultiansa sirotteli,
laivamme kaunein kuin joutsen näin,
matkasi keinuen Ouluun päin”

– Ote Aarne Juntusen runosta Oodi Hailuoto-laivalle

Aina vuoteen 1968 saakka Hailuodon kylää halkoi aamuhämärissä linjuri, jonka etuikkunan yläpuolella seisoi mustin tikkukirjaimin Kirkonkylä-Laivalaituri. Haitariovi sulki sisäänsä vielä uneliaat matkustajat. Kuski Eino Kujala poimi matkustajat mukaansa Kirkonkylältä ja Ojakylästä, suunnaten sitten Ulkokarvoon Petsamon laivasatamaan.

Perillä linjuri kaarsi laiturille ja matkustajat hyppäsivät ulos nahkalaukkujaan ja kuka mitäkin nyssykkää tai tavaraa käsipuolessaan kantaen. Osa kyläläisistä saapui satamaan polkupyörällä tai hevoskyydillä.

unnamed

Hailuoto laiva saapumassa Petsamon möljään. Kuva: Hailuoto-seuran postikortti. Kuvalähde: Pertti Rapinojan kuva-arkistot.

99-paikkainen laiva kuljetti monta vuosikymmentä luotolaisia mantereelle ja takaisin. Samoin kuin vaihtelevat tavarakuormat: marja- ja jäkälälaatikot, kermatonkat, lihoja, kaloja, käsitöitä ja aina välillä eläimiä, kuten hevosia tai lampaita. Laivan keulaan pinottiin polkupyöriä. Lähdön hetkellä kansipoika irrotti köydet ja hyppäsi itse kyytiin. Kapteeni Pauli Annunen soitti kelloa lähdön merkiksi. Kahden ja puolen tunnin pituisella matkalla  Maija Vesan myymille kahville, pullalle ja punaiselle limonaadille oli kysyntää.

Matkustajapaikat on jaettu kahteen luokkaan, nim. 2:seen ja 3:nteen luokkaan. Toinen luokka käsittää kannella olevat, mukawasti sisutetun naisten salongin ja tupakkahytin, joiden tummennetun tammen wärinen sisustus tekee warsin hauskan vaikutuksen. Kolmannen luokan tilawa ja siisti salonki, eli pirtti, sijaitsee peräkannen alla. Laivalla on myöskin sähkäwalo.

Ote Kaleva lehden Hailuoto-laivaa koskevasta uutisoinnista 1920-luvulta

Hailuoto-laiva valmistui Helsingin telakalla vuonna 1920 ja aloitti liikennöinnin Hailuodon ja Oulun välillä saman vuoden elokuussa. Uusi laiva tuli korvaamaan pienemmän Luoto-laivan, joka oli liikennöinyt vuodesta 1911. Jo tätä ennen reitillä olivat kulkeneet Salo-laiva ja Onni sekä Onni II. Aina vuoteen 1929 saakka satama sijaitsi Töyränrannassa Ojakylänlahdessa.

Väylä osoittautui kuitenkin liian matalaksi, jonka lisäksi jäät tekivät heikkorakenteiselle laiturille jokavuotista tuhoa. Petsamon laituri otettiin käyttöön vuonna 1929. Satama ja sinne johtava tie rakennettiin talkoovoimin sekä valtion avustuksin. Petsamon laiturista Hailuoto-laiva liikennöi vuoteen 1968 saakka, jonka jälkeen alkoi lauttayhteys.

Laivaliikenteen reitit vaihtelivat jonkin verran vuosien saatossa. Vuoteen 1926 asti laivareitti Hailuodosta Ouluun kulki Lumijoen ja Oulunsalon Varjakan kautta, jonka jälkeen Lumijoki jäi pois reitiltä. Oulunsalon Varjakka pysyi osana laivareittiä vuoteen 1954 saakka. Tämän jälkeen laiva liikennöi ainoastaan Hailuoto-Oulu välillä.

unnamed-3

Hailuoto-laiva saapumassa Töyränrannan laituriin 1920-luvulla. Kuvan ottaja ei tiedossa. Kuva: Pertti Rapinojan kuva-arkistot.

J.L Suomelan Hailuoto-aiheisessa kirjasarjassa kerrotaan Hailuoto-laivan haaksirikosta. Kesäkuun 18. päivänä vuonna 1949 Hailuoto-laiva ajoi kiveen ja upposi. Törmäyksen johdosta laivan keulaan tuli repeämä ja etuhytit täyttyivät nopesti vedestä. Keula vajosi pinnan alle.

Laivahenkilökunnan ripeä toiminta kapteeni Annusen johdolla pelasti kaikki kyydissä olleet, ainoastaan laivan lasti menetettiin. Hätätilanteessa jaettiin pelastusvyöt ja laskettiin laivaveneet, joilla toimintakykyiset matkustajat lähetettiin viemään Santoseen hätäsanomaa.

Lähistöllä ankkurissa ollut hinaaja Oulu 6 saapui ensimmäsenä paikalle. Tässä vaiheessa matkustajat olivat kerääntyneet peräkannelle. Veden yhä kohotessa he olivat nousseet laivan katolle, josta pääsivät lopulta hinaajaan. Tätä ennen naisia oli kuitenkin jo pelastettu kalastusveneeseen. Kello 10.45 laivan todettiin uponneen kokonaan pystyasentoon, savupiipun ja yläkannen jäädessä näkyviin.

Heinäkuun 7. päivänä Hailuoto-laiva saatiin viimein ylös ja tyhjennetyksi. Pyydyskarin telakalla Oulussa laiva puhdistettiin ja kunnostettiin jälleen kulkukelpoiseksi. Liikenteeseen kovia kokenut Hailuoto-laiva pääsi 23. heinäkuuta, reilu kuukausi haaksirikon jälkeen. Onnettomuuden jälkeen haaksirikon syytä selvitettiin luotsipiiripäällikön johdolla. Syyksi todettiin reimari, joka oli 220 metriä poissa oikealta paikaltaan.

Luotolainen Pertti Rapinoja muistaa lapsuudestaan Hailuoto-laivan reissut sosiaalisena tapahtuma. Erityisesti lauantait olivat vilkkaita päiviä. Ennen vanhaan lauantait olivat vielä tyypillisesti työpäiviä, mutta normaalia lyhyempiä. Toiset olivat siirtyneet jo kokonaan vapaalle ja askel saattoi olla sen mukainen. Pertti muistaa kuinka kerran eräs maistissa ollut herra putosi laivan ja laiturin väliin. Ripeät kanssamatkustajat kuitenkin poimivat miehen turvaan.

Luovon poikia Hailuoto laivassa

Luovon poikia Hailuoto-laivassa. Kuva: Pertti Rapinojan kotialbumi.

Toisinaan, pahalla ilmalla laivan ohittaessa Huikun nokan, tarrasi tuuli laivaan ja kallisti sitä reilusti. Tuolloin kapteeni Annunen saattoi komentaa väkeä siirtymään toiselle puolelle laivaa. Kylminä päivinä Pertti tiesi täydellisen paikan. Silloin hän suuntasi savupiipun viereen juuri lapsen mentävälle tasanteelle. Konehuoneen vieressä oleva paikka oli lämmin, mutta meluisa ja savunkatkuinen. Välillä oli hakeuduttava raittiiseen ilmaan ennen kuin saattoi taas käpertyä pieneen soppeen.

Pertti muistaa kuinka Hailuoto-laiva pysähtyi ns. Vasken pysäkillä. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että luotolaiset Väinö ja Toivo Ruonala kyyditsivät puuveneellään Santosen asukkaita sekä mantereelle menevää tavaraa Hailuoto laivalle, joka pysähtyi väylälle muutaman sadan metrin päähän rannasta. Kun Santosen kulkijat oli autettu veneestä laivaan, saattoi matka Ouluun jatkua.

”Nelikot, kopat ja nassakat hei!
myös puserot villaiset Ouluun se vei,
kampetta, kampetta kilua, silmissä ilua,
kohta jo torille kannettiin”

Ote Aarne Juntusen runosta Oodi Hailuoto-laivalle

Toisinaan Hailuoto-laivan nököttäessä köysissään Petsamon laiturissa, saattoi sen kannelle pujahtaa luodon nuorisoa. Välkkyvä vesi läiskähti kesäillassa ja pääskyset pyrähtivät korsteenin kyljestä lentoon, kun laivan katolta hypittiin mereen.

 

Lähteet:

J.L Suomela; Hailuoto-kotiseutumme (1969), kirjapaino Osakeyhtiö Kalevala

Merilä, Eino; Toisten Nurkista (2003), Tornion kirjapaino

http://www.kirjastovirma.fi/lumijoki/hailuotolaiva

M/S Johanna Thordenin haaksirikko

Tammikuun ensimmäisen päivän iltana vuonna 1937 suomalainen rahtilaiva M/S Johanna Thorden irrottautuu New Yorkin satamasta. Amerikkaan neitsytmatkallaan saapunut rahtilaiva lähtee paluumatkalle suuntanaan Göteborg. Tammikuun 12. päivänä laiva saavuttaa Pentlandin salmen. Kuusi päivää jatkunut epävakaa ilma nousee Pentlandinsalmessa rajuihin myrskylukemiin.

M/S Johanna Thorden

M/S Johanna Thorden. Kuvalähde: scapaflow.co

Aamun tunteina hieman ennen kello kuutta, voimakas luoteismyrsky ja usva ajaa Johanna Thordenin karille Swonan saaren edustalla. Törmäyksen seurauksena laivan SOS-järjestelmä lakkaa toimimasta. Epätoivoiset kansimiehet heiluttavat käsissään palavia lyhtyjä saadakseen läheisen majakan huomion. Radiosähköttäjä George Moliisin kerrotaan sytyttäneen kannella tuleen kasan vaatteita. Kaikki avunpyyntöyritykset jäävät huomaamatta.

Ensimmäinen pelastusvene, jossa on 21 miehistön jäsentä sekä kaksi naista lapsineen lasketaan vesille vain puoli tuntia törmäyksen jälkeen. Pian tämän jälkeen laiva pimenee jääden lohduttomana mustana myttynä meren armoille. Laiva on katkennut kahtia. Jäljelle jääneet miehet laittavat toista pelastusvenettä laskukuntoon. Se ei kuitenkaan liiku senttiäkään. Sen nosto-ja laskulaitteet on aiemman rajuilman yhteydessä varmistettu paikoilleen puukiiloilla. Miehet yrittävät epätoivoissaan irrottaa puukolla kiiloja päästäkseen laskemaan venettä.

M/S Johanna Thordenin puinen pelastusvene

M/S Johanna Thordenin puinen pelastusvene Skotlannin rannikolla onnettomuuden jälkeen. Kuvalähde: Orkney image gallery.

Lopulta kiilat saadaan tieltä. Pelastusvenettä ei kuitenkaan kovassa aallokossa voida laskea normaalisti.  Konemestari määrää kaksi riskeintä miestä pelastusveneen molempiin päihin. Hän seuraa aaltoja. Konemestarin merkistä miesten tulee lyödä kirveellä taljapyörästöön niin, että pelastusveneen köydet poikkevat yhtäaikaa ja vene putoaa pohja edellä veteen.

Toinen miehistä on hailuotolainen matruusi Atte Henttu.  Hän pitelee käsissään kirvestä.  Se ei ole tavallinen kirves, vaan laivan kapyysista haettu leveä lihakirves. Kun konemestarin huuto kajahtaa ilmoille, Atte ja toinen merimies mäjäyttävät kaikin voimin kirveen terät köysiin. Ne katkeavat irrottaen pelastusveneen.

Pelastusveneessä istuu lopulta kolmetoista miehistön jäsentä: kapteeni Lahja Simola, radiosähköttäjä George Moliis, konemiehistön jäsenet Ilmari Laurila, Torsten Rehn ja Urpo Söderling, kirvesmies Per Johans, puolimatruusit ja matruusit Hjalmar Blomqvist, Elis Cedergren ja Atte Henttu, moottorimies Kalervo Pohjola, moottorioppilaat Edward Signell ja Runar Ström sekä salonkiville Olof Pehkonen.

Myrsky riepottelee pelastusvenettä armottomasti. Uupuneet miehet soutavat viimeisillä voimillaan. He pääsevät lähelle rannikkoa, mutta näkymä on lohduton. Edessä nousevat valtavat kallionkielekkeet ja terävät kivikot, joihin meri lyö lakkamatta jättimäisiä aaltoja. Miehet ymmärtävät ettei ole mitään mahdollisuutta yrittää maihin.

Miehet jatkavat epätoivoissaan soutamista. He tulevat niemenkärkeen, jossa näkyy kirkko ja hautausmaa. He päättävät yrittää kirkkorantaan. Vain parisataa metriä ennen rantaa pelastusvene kaatuu. Viisi miestä hukkuu. Loput kahdeksan miestä meri paiskoo vuorollaan rantaan.

Ajelehdittuaan veden pyörteissä rantakivikolle Atte Henttu kamppailee hengestään rannalla. Hän tarttuu kaikin jäljellä olevin voimin rantakallioiden kiviin, etteivät valtavat aallot vetäise miestä kuolemaan. Kylmissään ja viimeisillä voimillaan Atte raahautuu yhä pidemmälle rannan suojiin.

Haaksirikkoutunut M/S Thorden

Haaksirikkoutunut M/S Johanna Thorden. Kuvalähde: Orkney image gallery.

M/S Johanna Thordenissa oli yhteensä 38 matkustajaa. Lopulta vain kahdeksan heistä selviää hengissä. Hailuotolainen Atte Henttu oli niiden onnekkaiden joukossa, jotka pelastuivat. Ensimmäisen pelastusveneen matkustajista kaikki hukkuivat.

Talvi-iltana 1966 hailuotolainen merikapteeni Paavo Isola istuu laivan välilastauksen yhteydessä merimieskapakassa Aberdeenissä, Skotlannissa. On Johanna Thordenin haaksirikon 29. vuosipäivä. Aivan sattumalta Paavon korviin kantautuu keskustelu viereisestä pöydästä. Hän tajuaa kahden vanhan miehen puhuvat Thordenin haaksirikosta. Paavo kysyy lupaa liittyä paikallisten miesten seuraan.

Pian Paavo kuulee, että miehet olivat olleet päivystämässä tuona kohtalokkaana iltana. He olivat olleet täydessä valmiudessa merimiespelastusasemalla, mutta myrskyn ja kovan merenkäynnin vuoksi pääsivät apuun vasta seuraavana päivänä. Miehet kertovat Paavolle, että pelastuneilla on ollut tapana kokoontua noin viiden vuodein välein muistelemaan tapahtunutta. Sitä Paavo ei tiedä, osallistuiko Atte Henttu koskaan noihin tapaamisiin. Mutta sen hän tietää miehille kertoa, että haaksirikosta pelastunut Atte Henttu asuu hänen kotisaarellaan.

 

Lähteet:

Tässä postauksessa M/S Johanna Thordenin haaksirikko tarina perustuu osittain haastatteluihin, joita olen tehnyt hailuotolaisen Paavo Isolan kanssa. Tarinassa Atte Henttua koskevat kohdat ovatkin Aten itsensä Paavolle kertomaa 60-luvulla. Lisäksi tämä tarina pohjautuu merimies Olof Pehkosen muistelmista laadittuun artikkeliin (The Wreck of the Johanna Thorden by Survivor Olof Pehkonen). Pelastuneiden muistikuvat tapahtumista poikkeavat joiltakin yksityiskohdilta toisistaan, mikä on hyvin ymmärrettävää, sillä kyseessä on ollut traumaattinen tilanne. Myös haaksirikosta kirjoitetut lehtiartikkelit poikkeavat jonkin verran siitä, mitä itse paikalla olleet muistelevat tapahtuneen. Esimerkiksi joissakin haaksirikkoa kerranneista lehtiartikkeleissa puhutaan hätärakettien ampumisesta, joita ei ainakaan Olof Pehkosen muistelmien mukaan olisi ammuttu lainkaan.
Nettilinkki artikkeliin Olofin muistelmista:

http://www.scapaflow.co/index.php/culture_and_tradition/seafaring/shipwrecks_around_our_shores/joanna_thorden/a_first_hand_account_of_the_wreck_of_the_johanna_thorden_by_survivor_olof_p