Villiyrttien saari

Kun poimii itse ruokansa, tietää mitä syö.

– Villiyrttikouluttaja Aira Kurikka

 

DSCF4585

Pehmeitä kuusenkerkkiä voi syödä sellaisenaan. Kuva: Sanna Roukala

Hailuodossa kasvien kasvuympäristö on puhdas, joten saari soveltuu erinomaisesti villiyrttien poimimiseen. Hailuodossa voi kerätä esimerkiksi nokkosta, voikukan lehtiä tai -kukintoja, siankärsämöä, mesiangervoa, ratamoa, apilaa, kuusen- ja männynkerkkiä tai koivun- ja vadelmanlehtiä. Mukaan tarvitaan vain ilmava kori, paperipusseja sekä sakset. Nokkosten keruuseen tarvitaan myös hansikkaat. Lisäksi on tärkeää pitää mielessä tietyt muistisäännöt. Näistä tärkeimmät ovat hailuotolaisen villiyrttikouluttaja Aira Kurikan mukaan seuraavat:

  • Poimi ainoastaan kasveja, jotka tunnistat. Monilla kasveilla on näköislajeja, jotka eivät ravintoarvoiltaan sovellu villiyrttikäyttöön tai saattavat olla jopa myrkyllisiä.
  • Poimi vain puhtailta alueilta, ei koskaan teiden varsilta tai navettojen läheisyydestä.
  • Muista jokamiehen oikeudet. Maanomistajan lupa tarvitaan aina, kun kerätään varpukasveja, puiden lehtiä ja neulasia tai jos kasveja kerätään myyntiä varten.
  • Käsittele poimimasi yrtit saman päivän aikana.
DSCF4587

Aira Kurikka pitää Hailuodossa joka kesä villiyrttikursseja. Hailuodon rannoilta löytyy helposti esimerkiksi mesiangervoa ja peltokortetta. Yhdistämällä molempien lehtiä saa Airan mukaan hyvän jalkakylvyn. Lisää vain laakeaan astiaan lehtiä ja kaada päälle kuuma vesi. Anna hautua hetken ja lisää viileää vettä, kunnes seos on ihonlämpöistä. Kuva: Sanna Roukala

Villiyrtit ovat terveellisiä ja ravintoarvoiltaan erinomaisia. Aira on aina liikkunut lapsesta saakka metsässä paljon, marjastaen ja sienestäen. Suoritettuaan luonnonvarojen erikoisammattitutkinnon, Aira on voinut hyödyntää luonnon antimia entistä paremmin. – Syötävien villiyrttien ja sienten tunteminen on tuonut ruokapöytäämme sekä terveellistä, että ilmaista ravintoa ympäri vuoden.

Mikäli käyttää villiyrttejä säännöllisesti, on syytä tarkastaa, onko niiden käytöstä mainittu jotain, mikä tulisi huomioida. Osaa villiyrteistä ei suositella jatkuvaan päivittäiseen käyttöön (mm. siankärsämö ja mesiangervo), jotkut taas eivät sovi esimerkiksi matalasta verenpaineesta kärsiville (mm. voikukka) ja osa kasveista saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita.

DSCF4552

Ylärivissä kuivattu nokkonen (vas.) ja vieressä kuivattua mesiangervon kukintoa. Alarivissä nokkosensiemeniä (vas.) ja vieressä kuivattua siankärsämön kukintoa. Kuva: Sanna Roukala

DSCF4533

Lasipurkkeihin säilötyt kuivatut villiyrtit keittiössä näyttävät paitsi kauniilta, ne houkuttelevat myös ruuanlaittoon. Kuva: Sanna Roukala

Keräämisen jälkeen on tärkeää saada yrtit kuivumaan nopeasti. Yrttien kuivauksessa suositeltava kuivauslämpötila on korkeintaan 35 astetta. Kuivauspaikan tulee olla kuiva, lämmin, puhdas ja pölytön sekä valolta suojattu. Yrttejä ei pidä missään nimessä kuivattaa auringossa, sillä se tuhoaa vitamiinit.

Aira käyttää villiyrttien käsittelemiseen kuivuria, joka onkin vaivattomin tapa. Mutta yhtä lailla kuivaus onnistuu myös kotikonstein. Yrttien kuivattamiseen Airalla on monta hyvää vinkkiä.

– Voit levittää yrtit esimerkiksi lakanalle huoneenlämpöön tai ripustaa yrtit nippuina narulle riippumaan. Toiset kuivaavat pakastearkun tai jääkaapin päällä, joka on lämmin paikka. Uunissa voi kuivattaa 50 asteessa yrttejä, niin että uunin luukku on pikkuisen raollaan. Lämmitetyn puuhellan päälle voi asettaa tiiliskiviä ja niiden päälle pellin, johon laittaa yrtit. Jatkuva lämmitteinen saunakin soveltuu kuivatukseen.

DSCF4541

Elokuussa pääsee keräämään nokkosensiemeniä, joita voi hyödyntää monipuolisesti ruuanlaitossa. Kuva: Sanna Roukala

Villiyrttien tunnistamisessa kannattaa käyttää apuna opaskirjasta, käydä villiyrttikurssilla tai kerätä villiyrttejä yhdessä asiantuntevan ihmisen kanssa. Tai voi aloittaa helpoimmasta päästä.  Esimerkiksi nokkonen on useimmille tuttu kasvi ja näin ollen helppo poimittava.

 

Johtuen nokkosen runsaasta vitamiinipitoisuudesta ja monista hivenaineista se on erinomainen luonnonyrtti. Nokkonen soveltuu hyvin käytettäväksi pinaatin tapaan esimerkiksi keittoihin, lettuihin ja kastikkeisiin. Nokkosesta kerätään nuoret versot ennen kukintaa. Jos varsi on jo venynyt pidemmäksi, kerätään vain latvoja. Vaihtoehtoisesti voi kerätä ainoastaan nokkosenlehtiä.

DSCF4568

Nokkonen on yksi Airan lempiyrteistä. Kuva: Sanna Roukala

Kerätyt nokkoset voidaan joko kuivata sellaisenaan ja käyttää lisukkeena tai ne voi kiehauttaa ja pakastaa. Ryöpätessä nokkosia tai muita villiyrttejä ne huuhdellaan ensin hyvin ja laitetaan sitten kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi.  Valutetut ja kiehautetut sekä hiennonetut villiyrtit voi pakastaa ja käyttää myöhemmin ruuanlaittoon.

Nokkosesta voi tehdä jopa sipsejä. Aira suosittelee kokeilemaan nokkossipsien tekoa esimerkiksi juhannuspöytään. Samaan pöytään saa kuusenkerkistä erinomaisen, itsetehdyn juhlajuoman. Kuusen kirkkaanvihreät kerkät ovat nokkosen tavoin helposti tunnistettavia ja kerättäviä, kunhan niitä muistaa kerätä vain metsänomistajan luvalla.

Kuusenkerkkien keruuaika on alkukesä, mutta varjoisilta paikoilta niitä saa jopa juhannukseen saakka. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaaasti antioksidantteja. Niitä voi käyttää myös sellaisenaan esimerkiksi salaattiin.

Nokkossipsit:

  •  Huuhtele nokkosenlehdet ja kuivaa ne
  •  Levitä lehdet leivinpaperin päälle pellille ja voitele oliiviöljyllä
  • ripottele päälle sormisuolaa
  • Laita pelti 200-asteiseen uuniin 5-6- minuutiksi, kunnes lehdet ovat oliivinruskeita ja rapsakoita.
  • Nauti sellaisenaan

Kuusenkerkkäjuoma:

  • 4 l vettä
  • 2 l kuusenkerkkiä
  • 0,5 kg sokeria
  • 25 g sitruunahappoa
  • Laita kuusenkerkät kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Lisää sitruunahappo ja anna seoksen jäähtyä yön yli. Siivilöi ja lisää sokeri. Kiehauta. Jäähdytä juoma ja pullota se. Säilyvyys jääkaapissa noin kaksi viikkoa.

Villiyrtit taipuvat myös monenlaiseksi luonnonkosmetiikaksi. Helppotekoisia ovat esimerkiksi yrttikylpyvedet tai -kuorinnat. Jos olet yliherkkä tai epäilet olevasi yliherkkä jollekin ohjeen aineelle, niin jätä tekemättä kokonaan.

Koivukuorinta vartalolle

  • Kourallinen koivunlehtiä
  • 2 desilitraa oliiviöljyä (tai muuta kasvisöljyä esim. manteliöljy)
  • 5 dl hienoksijauhettua valkaisematonta merisuolaa
  • 1 rkl hunajaa
    Hurauta tehosekoittimessa tai blenderillä koivunlehdet ja oliiviöljy. Lisää joukkoon merisuola, niin että se muuttuu jäykäksi tahnaksi. Sekoita joukkoon hunaja. Halutessa voit lisätä esimerkiksi 1tl luomusitruunan kuorta tai eteeristä öljyä, kuten sitruuna- tai oreganoöljyä. Huomioithan ettei tämä karkea kuorinta sovi kasvoille. Kasvokuorintaan kannattaa käyttää jauhettuja kauraryynejä, pähkinöitä, siemeniä tai yrttejä.
DSCF4618

Ohjetta voi tarpeen mukaan soveltaa. Tässä käytetty ihan tavallista merisuolaa. Osa karkeasta suolasta käytetty tehosekoittimessa. Merisuolaa lisätty vielä loppuvaiheessa suoraan seokseen, jotta koostumus on saatu sopivaksi. Tähän lisätty joukkoon myös muutama kuusenkerkkä.  Kuva: Sanna Roukala

DSCF4642

Laitamalla valmiin kuorinnan lasipurkkiin, saa helposti kivan kesäviemisen. Säilyy joitakin kuukausia viileässä.   Kuva: Sanna Roukala

 

Lähteet ja lisätietoja:

Arktiset aromit http://www.arktisetaromit.fi

Villivoima, Hailuoto http://www.villivoima.fi

Yrttiaika http://www.yrttiaika.fi

Martat http://www.martat.fi

Kress, Henriette (2011) Käytännön lääkekasvit

Jäniksen tarina (Tuhat yötä piilokojussa 2/2)

Piilokojuistaan huolimatta valokuvaaja Esko Pitkänen saa toisinaan parhaat kuvat autostaan. Näin kävi myös eräänä keskikesän valoisana iltana vuonna 2013 Eskon ajellessa Hailuodon Matikanniemen kupeessa.

Yhtäkkiä Eskon auton eteen hiekkatielle hyppää kolme jäniksenpoikaa. Kun hän pysäyttää ja sammuttaa auton, kolmikko pyrähtää piiloon auton alle. Esko tietää, että jossain on myös pikkuisten emo. Hän tietää myös, että nyt on maltettava istua äänettömänä pitkään.

Ja koska jänikset eivät osaa pelätä paikoillaan seisovaa autoa, alkaa keskiyön aikaan tapahtua. Muutaman tunnin odottelun jälkeen jänisemo loikkaa tielle. Silmänräpäyksessä poikaset pujahtavat emon luokse. Tasaisella maalla emon on hyvä syöttää poikaset. Ruokatoimitus on ohi muutamassa minuutissa. Emo ja poikaset katoavat kesäyöhön. Esko on saanut autonsa uumenista napattua kuvan.

unnamed

Valokuva: ”Maitoa-lapsille” Esko Pitkänen

Hän palaa autollaan ja kamera mukanaan syöttöpaikalle myös seuraavina iltoina. Aina keskiyön lyömillä emo hyppää tielle ja ruokinta toistuu aivan kuten aiemminkin. Mustat varjot on kuitenkin jo heitetty jänisten ylle. Esko on pannut merkille, että kanahaukka on seuraillut poikasia matkan päästä. Niiden silmät ovat erityisen tarkat havaitsemaan saaliin korkealta ja arvioimaan etäisyyden. Kanahaukka pyrkii aina yllättämään saaliinsa. Eikä tämä luotolaisyksilö tee poikkeusta.

Ja niin neljäntenä iltana Esko huomaa emon luokse vilahtavan vain kaksi poikasta. Viidentenä yönä emon syliin tulijoita on enää yksi. Emolla on maitoa, muttei enää tarpeeksi syöjiä. Niinpä hän syöttää yhtä poikastaan kahdesti. Poikasen pieni, valkea töpöhäntä nojaa maata vasten. Sillä on mustat nappisilmät ja korvat kallellaan. Emon lämmössä, maidontuoksussa ja sydämen sykkeessä on hyvä olla.

Kun jänisemo seuraavana iltana loikkaa tielle, kukaan ei tule vastaan. Se on hämillään ettei yksikään pieni tule. Emo nuuhkii ja nuuhkii ja odottaa omiaan. Lopulta sen on pakko luovuttaa. Emo häviää kanervikkoon.

Ja jossain luotolaisen metsän huminassa, suuren puun oksistossa kasvaa vahvoja haukanpoikasia. Risupedillään ne syövät jo kolmatta iltaa tuoretta jänispaistia. Keräävät voimia voidakseen jonain päivänä hypätä pesästä tutkimaan elinpiiriään laajemmin. Kasvaakseen isoksi. Ollakseen tuo vanhojen metsien petolintu. Se, joka on Suomessa täysrauhoitettu vuonna 1989.

 

Lähteet:

Suomen luonnonsuojeluliiton nettisivut http://www.sll.fi (kanahaukka)