Valpuri

Kuultiin radiopuhelimesta, että ”kala” oli liikkeellä. Nostettiin romppeet äkkiä kyytiin ja lähdettiin kiireellä katsomaan. Kalastus sai jäädä sinä päivänä sivuosaan.

– Pasi Kittilä

Aamuyön varhaisina tunteina 14. kesäkuuta 1978 luotolaiset kalastajat olivat suunnanneet merelle normaaliin tapaan. Keskiviikko oli valjennut aurinkoisena ja tuuli oli maltillinen, 7-8 metriä sekunnissa. Luotolaiset Tapio Rantasuo, Urpo Heikkinen sekä Pasi Kittilä olivat silakanpyynnissä.

Miehet olivat troolikalastamassa, joka vielä tuolloin oli yleinen kalastustapa Hailuodossa. Pasi Kittilä oli vasta 14-vuotias nuorukainen, joka oli päässyt auttelemaan enoaan Tapiota. Miehillä oli käytössään radiopuhelin. Siihen alkoi aamun tunteina tulla muilta luotolaisilta kalastajilta sekä läheiseltä merentutkimusalukselta  erikoista viestiä.

Jo edellisenä päivänä Luulajasta oli kuulunut hajanaisia tietoja valaan liikkeistä saariston vesillä. Aamuun mennessä tuo valas oli  saavuttanut Suomen aluevedet ja se oli havaittu Hailuodon edustalla Karvon alueella.  Kittilä seurueineen sai siitä tiedon ja suuntasi suoraan havaintopaikalle, joka kalastajien puheessa tunnetaan paremmin ”Vittumaisena karina”.

Sanomalehti Kaleva 15.6.1978

Kun kolmikko saapui paikalle, he tarkkailivat uteliaina ympärilleen. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt. Meren pinta kimalteli auringonvalossa. Ja sitten aivan yhtäkkiä hieman kauempana veneestä, vedenpinnan rikkoi pariin metriin kohoava vesipatsas.

Pasi Kittilä seurasi kuinka valas ui selkä pinnassa syvän väylän kohdalla, jota reunustivat matalat vesialueet. Väylän kohdalla valtava valas hyppäsi kierähtäen ilmaan paljastaen vatsansa. Se läiskähti merenpintaan pärskäyttäen vettä ympärilleen kaarena ja pisaroina. Sen evä painui pinnan alle viimeisenä.

Valas oli kymmenen metriä pitkä, joten mistään pikkukaverista ei ollut kysymys. Kittilä oli onnekas nuorukainen, sillä hän sai lopulta seurata valaan liikkeitä reilun tunnin ajan. Välillä hänestä näytti aivan siltä kuin valas olisi intoutunut näyttämään miehille taitojaan. Niin pelottomasti se ui lähettyvillä ja esitteli hyppyjään. Kolmikko jopa ajoi hetken aivan valaan vierellä puuveneellään, joka kulki 7 solmua tunnissa.

Sanomalehti Kaleva 15.6.1978

Kaikki ne luotolaiset kalastajat, jotka valaan tuona keskiviikkona näkivät, joutuivat vakuuttelemaan kyläläisille tarinan aitoutta ja siltikin moni uskoi sen olevan kalavale. Ehdittiin saaressa spekuloida sukellusveneestäkin. Mutta torstaiaamuna sanomalehden ilmestyessä, oli epäilijöidenkin viimein uskottava. Valas se todella oli ollut. Ja sillä oli nimikin: Valpuri. Alkuun Valpuria epäilitiin lahtivalaaksi, mutta myöhemmin se varmistui ryhävalaaksi.

Jokunen valas on silloin tällöin lähtenyt harhailemaan Atlantilta Itämerelle. Harvoin ne kuitenkaan eksyvät siitä ylöspäin. Valas näinkin pohjoisessa on vuosisadan tapaus.    

– Apulaisprofessori Seppo Sulkava Kalevassa 15.6.1978

Viikkoa myöhemmin kesäkuun 21. päivä ruotsalaiset kalastajat Axel ja Johnny Holmberg olivat palaamassa pyyntimatkalta. He havaitsivat Löruddenin rantavesiltä Sundsvallin lähellä lohiverkkoon juuttuneen valaan. Useita tonneja painava Valpuri oli ehtinyt olla verkossa puolisen tuntia. Tullivene sekä joukko vapaaehtoisia kalastajia osallistui pelastusoperaatioon.

Oli Valpurin onni, että Axel ja Johnny osuivat paikalle eikä valas ollut ehtinyt yrittää vapauttaa itseään sukeltamalla. Tuolloin se olisi todennäköisesti hukkunut verkkoon.  Valpurin vapauttaminen ei tuottanut vaikeuksia ja verkko saatiin vedettyä sen ympäriltä.

Sanomalehti Kaleva 22.6.1978

Paikallaolijoiden mukaan valas suhtautui tyynesti pelastusoperaation, aivan kuin se olisi aavistanut, että sitä autetaan. Valpuri oli tarttunut verkkoon vain 150 metriä rannasta, mutta elopainonsa turvin se oli vetänyt verkon pari sataa metriä kauemmas rannasta, kunnes oli juuttunut siihen.

Vapauttamisen jälkeen tullivene havaitsi Valpurin  uivan neljän solmun vauhdilla kohti etelää.  Valpurin arveltiin osaavan reitin Pohjoiselle Jäämerelle. Vaikka Valpurilla  oli ollut onnea matkassa, se ei lopulta koskaan löytänyt tietä syviin kotivesiin. Sen ruumis löydettiin talvella 1979 reilu puoli vuotta ensihavainnon jälkeen. Oli todennäköistä, että valaan kohtaloksi koitui nälkä.

Ruotsalaisen kalastajien Otto ja Bo Sillmanin lohiverkkoon juuttunut Valborg eli Valpuri. Sanomalehti Kaleva 22.6.1978.

Valpuria aiempi havainto valaan liikuskelusta Perämerellä oli vuodelta 1881.  Tuolloin Siikajoen Tauvon edustalta oli löytynyt lahtivalaan ruho. Vuonna 1986 Hailuodon liepeillä liikkui Heli-maitovalas. Tuorein valashavainto Perämereltä on vuodelta 2006, jolloin nuori ryhävalas seikkaili Himangan edustalla. Eläinbiologi Veli-Risto Cajander arvioi Ylen artikkelissa 7.11.2013 valaiden eksymisen syyksi ihmisten aiheuttamia merenalaisia meluääniä, jotka voivat johdattaa valaat erilleen laumasta.

Ryhävalas; Megaptera Novaeangliae

Pituus vaihtelee 12-19 metrin välillä. Ryhävalaan paino on keskimäärin 25-35 ja enimmäispaino 48 tonnia. Esiintyy kaikilla maailman valtamerillä. Tunnettuja jopa 8000 kilometriä pitkistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksista. Urokset tunnetaan maagisesta laulannasta, joka kaikuu valtavia etäisyyksiä maailman valtamerissä.  – National Geographic, Cool Antarctica

 

Lähteet:

Pasi Kittilän puhelinhaastattelu 24.3.2017

Sanomalehti Kaleva, niteet 15.6.1978 sekä 22.6.1978. Oulun kaupungin kirjaston arkistot.

Sanomalehti Kaleva 4.7.2006 (verkkolehti)

Ylen Elävä arkisto: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/07/valas-harvinainen-vieras-suomessa

 

 

Hailuodon Panimo osaksi vanhaa kyläkauppamiljöötä

Eräänä aivan tavallisena päivänä Hailuodon lautan puskiessa kohti kotisatamaa hailuotolaiset kaverukset Kimmo Kaukonen ja saksalaislähtöinen Jürgen Hendlmeier heittivät ilmaan puolihuolimattoman ajatuksen omasta olutpanimosta. Nyt muutama vuosi myöhemmin ajatus on valjastettu käytäntöön. Tuon lauttamatkan ja nykyhetken väliin mahtuu lukuisia tunteja oluen panemista, tastingejä ja laadun tarkkailua. Miehet ovat tehneet 25 litran erissä erilaisia oluita ja lopputulos on miellyttänyt niin herroja itseään kuin ulkopuolisiakin. Pian on aika nostaa kotipanimotarvikkeet syrjään ja siirtyä uusiin tuotantotiloihin tekemään olutta jopa 150 000 litran vuosikapasiteetilla.

Kuvassa Hailuodon Panimon pääosakkaat. Perustajajäsenet ja oluenpanijat alarivissä Jürgen Hendlmeier (vas) ja Kimmo Kaukonen. Ylärivissä Paavo Sipola (vas) ja Timo Heikkilä. Kuva: Aki Roukala

Hailuodon Panimon oluet ovat saksalaistyyppisiä luomuoluita. Valikoimassa tulee olemaan kuusi eri päätuotetta, joista löytyy sekä pohja-, että pintahiivaoluita. Tämän rinnalle saadaan kausituotteita, kuten vahva ja tumma jouluolut.

Hailuodon Panimon valttina on saaren puhdas pohjavesi. Samoin raaka-aineet, kuten marjat ja yrtit sekä myöhemmin myös mallasohra saadaan Hailuodosta. Varsinainen tuotanto alkaa suunnitelmien mukaan ensi keväänä ja ensimmäinen myyntierä sijoittuu loppukesään.

Hailuodon Panimo remontoi parhaillaan toimitiloikseen entistä Hailuodon Osuuskaupan varastorakennusta Hailuodon kylällä. Hailuodon Panimon laitteisto tulee saksalaiselta toimittajalta, jossa tehdään modernilla otteella perinteisen näköisiä laitteita. Tiilestä muuratut kuparihattuiset mäskäysastiat ja valtava puutynnyri istuvat hienosti vanhaan varastomiljööseen. Tiloissa tulee olemaan myös tunnelmallinen ravintolatila, josta on suora näköyhteys tuotantolaittesiin. Olut-tastingin lomassa on näin mahdollista seurata oluen valmistusprosessia suuren ikkunan läpi.

hailuoto-tapio-1

Hailuodon Osuuskaupan varastomies Tapio Piekkola tulevan Panimon edustalla 60-luvulla. Kuva: Eila Seinijoen kotialbumi.

Varastorakennuksella on pitkä historia. Se toimi vuosikymmeniä vuonna 1943 avatun Hailuodon Osuuskaupan varastona. Alun perin varsinainen päämyymälä Hailuodossa sijaitsi Ojakylässä, mutta myymälän tuhouduttua tulipalossa rakennettiin Hailuodon Osuuskauppa keskikylälle. Se toimi saaren keskustoimipaikkana. Kylällä kerättiin talouksista puutelistoja ja tarvittavat tavarat tilattiin kaupalle. Iso varastorakennus mahdollisti tavaroiden säilyttämisen ja Hailuodon Osuuskauppa toimi myös saaren kelirikkovarastona syksyisin ja keväisin.

hailuoto-tapio

Tapio Piekkola ja varastorakennukseen matkalla olevat limonaadi- eli lemukkalaatikot Hailuodon Osuuskaupan pihapiirissä 60-luvulla. Kuva: Eila Seinijoen kotialbumi.

hailuoto-aaro

Aaro Seinijoki Hailuodon Osuuskaupan pihapiirissä. Seinijoki aloitti työt osuuskaupan myymäläapulaisena vuonna 1958. Hän työskenteli myös myymälän autonkuljettajana sekä varastonhoitajana.

Hailuodon Panimon tiloihin on Osuuskaupan historian aikana varastoitu suuret määrät kyläläisille tarpeellisia tavaroita. Varastorakennuksen Ojakylän puoleisessa päädyssä säilytettiin ennen vanhaan maalijauheet, torjunta-aineet ja traktorien voiteluöljyt. Viereinen hirsiosa oli alun perin toiminut hevostallina, mutta Hailuodon Osuuskaupan aikana siellä säilytettiin karjan rehuja, leseitä, pieniä määriä ohraa ja kauraa sekä muuta säkkitavaraa.

Kun nousi puuportaat ylös, vastassa olivat paimenlangat, hevosniittokoneen osia sekä valutavaroita muurauksia varten. Yläkerrassa säilytettiin myös köydet sekä kyläläisten ennakkoon ostamat polkupyörät. Lisäksi ylhäältä löytyi pieni ruissiilo, josta johti torvi alakertaan. Siinä ruis pussitettiin asiakkaita varten.

Varastorakennuksen hirsiosan vieressä oli ”puula” eli puuvarasto. Puulaa seurasi tiiliosainen tila, jonka seiniin nojasivat suolasäkit. Näissä tiloissa varastoitiin meri- ja vuorisuolat. Hailuodossa merisuolaa myytiin kalojen suolausta varten ja vuorisuolaa käytettiin puolestaan heiniin. Eläimille kerätyt heinät suolattiin kevyesti vuorisuolalla, sillä suola sitoi kosteutta ja myös eläimet pitivät suolan mausta. Säkeistä paennut suola söi ajan saatossa tiiliseinää, niin että sen saattoi havaita silmin.

Varaston kylänpuoleisessa päädyssä toimi levyvarasto, josta löytyivät lastulevyt sekä monenlaisia nauloja 10kg laatikoissa. Naulat myytiin myymälän puolella irtotavarana.

hailuodon-kauppa-1

Hailuodon Osuuskaupan arkea vuonna 1948. Kuva: Pohjan kuva oy. Kuva Eila Seinijoen kotialbumista.

Hailuodon Osuuskauppa oli sekatavarakauppa, mutta myös paljon enemmän. Se oli sosiaalinen tapaamispaikka, jossa kyläläiset saattoivat vaihtaa kuulumiset ja nähdä toisiaan. Aukiolopäivinä kaupan ovi kävi tiuhaan. Elintarvikkeiden lisäksi kaupasta saattoi hankkia leninkikankaita, hattuja ja kosmetiikkaa.  Miehille myytiin Suave-hiusrasvaa sekä kölninvettä ja naisille  muun muassa kynsilakkaa sekä kasvosaippuaa.  Tammikuussa ns. ”valkoviikoilla” myytiin lakanakankaat. Jauhot myytiin ja punnittiin ajan mukaisesti irtotavarana.

Hailuoto-seura kunnosti varsinaisen kaupparakennuksen talkootyövoimin vuonna 2008 ja siinä toimii nykyisin käsityömyymälä ja galleria Luovon Puoji. Nyt on Hailuodon Panimon vuoro herättää eloon nostalginen varastorakennus. Pian varastossa käyvät taas vilkkaat askeleet ja mallasohraa kannetaan sisään kuin vilja- ja suolasäkkejä aikoinaan.

hailuodon-kauppiaat

Kuvassa Hailuodon Osuuskaupan johto- ja henkilökuntaa vuonna 1948. Kuvassa näkyvät johtaja Yrjö Sallinen sekä muut johtokunnan jäsenet A.kauppi, J.L Suomela, Jaakko Toikki, F.Rantapirkola, Albert Smed, Y. Töyrä sekä Nestori Hahto. Kuvassa ovat myös henkilökuntaan kuuluvat Eeva Molander, Aune Mattila, Elvi Rundelin, Anni Toikki, Eero Sauvola, Aune Kleemola, Veikko Lepistö ja Salli Haapala. Kuva: Pohjan kuva, Oulu.  Kuvan lähde: Eila Seinijoen kotialbumista.

Lähteet:

Haastatteluaineisto Aaro ja Eila Seinijoki sekä Hailuodon Panimon perustajat Kimmo Kaukonen ja Jürgen Hendlmeier.

M/S Bergön haaksirikko Marjaniemen edustalla 2/2

Joitakin päiviä M/S Bergön haaksirikon jälkeen joulukuussa 1954 annettiin Oulun Raastuvanoikeudessa haaksirikon meriselitys. Laivan kapteeni Runar Sommarström totesi tuolloin, että tiheä sumu ja lumipyry olivat estäneet näkyvyyden. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy laivan haaksirikkoon.

Siihen olivat vaikuttaneet lisäksi magneettiset häiriöt, kaikuluotaimen osoittamat virheelliset syvyyslukemat sekä myötävirta, joka kuljetti laivaa pois oikeasta suunnasta. Meriselityksen vahvistivat oikeaksi kapteenin lisäksi myös toinen perämies M. Lindholm, ensimmäinen konemestari B. Artzen sekä matruusi E. Falström.

bergo%cc%883

Kaleva uutisoi m/s Bergön haaksirikosta aikanaan paljon. Kuva: Kaleva lehti joulukuulta 1954. Lähde: Oulun kaupunginkirjaston nidearkistot.

Myös luotolaista, m/s Bergöhön heti karilleajon jälkeen saapunutta luotsi Aimo Piekkolaa kuultiin oikeudessa. Hän mainitsi tuolloin Raahen ja Hailuodon välillä olevan monien meripeninkulmien alue, jossa on useasti todettu magneettisia häiriöitä.

Reimareista Piekkola ei voinut vahvistaa mitään, sillä jäät olivat moneen kertaan kulkeneet niiden yli eikä näin voinut olla varmuutta siitä, olivatko ne paikoillaan vai eivät. Piekkolan noustessa onnettomuuslaivaan, hän ei havainnut Kelmin valo- ja äänipoijua. Onnettomuustutkinnan yhteydessä sen todettiinkin olevan noin kahden meripeninkulman päässä turmapaikalta.

Meriselityksissä kerrotaan, että ruotsalaisen pelastusalus Poseidonin piti olla pelastuspaikalla klo. 19.00. Turmalaivasta yritettiin koko ajan saada siihen yhteyttä, mutta turhaan. Poseidon ei koskaan saapunut paikalle. Kahdeksan aikaan turmailtana aallot löivät laivan yli ja vettä virtasi sisään. Pelkona oli myös laivan katkeaminen. Marjaniemen luotsien saapuessa illalla 21:45, koko miehistö oli jo siirtynyt pelastusveneisiin.

Kaleva-lehti kirjoitti 5.12.1954 pelastusalus s/s Assistansin poikenneen tulomatkallaan Toppilaan lähellä Bergön karilleajopaikkaa tarkastamaan laivan kuntoa. Se ei kuitenkaan päässyt riittävän lähelle kovan merenkäynnin ja mataluuden vuoksi. Kalevassa todettiin, että sään salliessa s/s Assistans lähtisi uudelleen paikalle tutkimaan vaurioiden laajutta, ja että ennen mahdollista pelastusoperaatiota sukeltajan tulee määritellä sopivan toimintamuodot. Tuolloin laivan nostamismahdollisuudet arvioitiin kuitenkin hyvin vähäisiksi.

bergo%cc%88-valokuva

M/S Bergö kuvattuna haaksirikon jälkeen. Kuva: Riitta Rantapirkolan kotialbumi. Kuvan ottaja ei tiedossa.

Talvella 1955 ahvenanmaalaisen laivanvarustamo Ab Sallyn perustaja ja toimitusjohtaja Algot Johansson (s. 1898-k. 1986) saapui Hailuotoon tutkimaan hylkyä tarkoituksenaan selvittää sen nostomahdollisuuksia. Johansson oli valtakunnallisesti merkittävä liikemies, joka sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1958.

Vaatimattomista oloista ponnistanut Johansson kehitti ja johti varustamotoimintojaan yhdeksi maamme suurimmista. Sally varustamon laivoille oli tyypillistä, että niiden nimet päättyivät kirjaimiin -ny. Varustamon laivoja olivat muun muassa Adeny, Berny, Bonny, Dafny, Dagny, Fanny, Gunny, Ragny ja Valny. Johansson oli Sally varustamon kautta myös Viking Linen osakas.

Hailuodon matkan tarkoitus oli arvioida, voisiko m/s Bergön vielä kunnostaa käyttöön. Johansson yöpyi luotsinvanhin Heikki Isolan kotona. Saapumista seuraavana päivänä Isola lähti näyttämään tietä hylylle. Naapurista Piekkoloilta haettiin matkaa varten kirkkoreki, hevonen ja hevosmies. Vaivalloinen ja pitkä matka hylylle taitettiin jäätä pitkin hevosella. Nähtyään lopulta hylyn Johansson teki päätöksen laivan kunnostamisesta.

M/S Bergö makasi Marjaniemen helmoissa talven yli. Kesällä 1955 ryhdyttiin nostotoimiin. Operaatiosta vastasi Alfons Håkans oy, joka oli vaasalainen meripalveluihin erikoistunut yritys. Se myös omisti hylyn sen nostovaiheessa.

Nostoa varten koulutettiin ja palkattiin sukeltajaksi hyväkuntoinen ja ennen kaikkea hyväkeuhkoinen luotolainen Reino Sauvola tutkimaan hylkyä. Painuessaan pinnan alle hylkyä etsimään, Sauvolalla oli yllään vanhanmallinen sukelluspuku, jonka ilmaletku ja pelastusköysi johtivat meren pinnalla odottavaan veneeseen. Sukelluspuvun kypärä muistutti avaruuskypärää.

Sauvolan sukeltaessa hylylle, hän löysi salongista ilmataskun. Siellä hän saattoi irrottaa kypärän hetkeksi ja korkata laivasalongista käsiinsä nappaamansa viskipullon. Raskaan työn ohessa, ilmataskun suojissa, Sauvola hörppäsi hyvin ansaitut viskiryypyt ennen sukelluskypärän painamista uudelleen päähänsä ja palaamistaan pinnalle.

Lähes koko kesän vieneen nosto-operaation jälkeen m/s Bergö siirrettiin Raaheen. Sen omistaja vaihtui Algot Johanssoniksi, joka vastasi nyt korjaustöistä. Koska laiva oli haaksirikkotuessaan kuljettanut säkkitavarana sementtiä, oli työmiehillä kova työ louhia aluksesta kivettynyttä sementtiä pois. Lopulta kunnostustöiden jälkeen m/s Bergö palasi merelle. Laiva uudelleen nimettiin Bernyksi.

Vuosia myöhemmin Heikki Isolan poika Paavo seilasi Algot Johanssonin varustamon m/t Valny-laivassa. Eräällä reissullaan Göteborgissa itse Johansson vieraili Valnyssa. Laivan päällystö kokoontui salonkiin vastaanottamaan kunniavieraan. Tuolloin 28-vuotias yliperämies Paavo Isola mukaan lukien. Johansson tervehti kaikki kädestä pitäen. Paavon kohdalla Johansson kuitenkin pysähtyi pidemmäksi aikaa.

Hän katsoi Paavoa rypistellen otsaansa. Kunnes totesi ruotsiksi: ”Sinä näytät tutulta” . Mies oli tunnettu hyvästä kasvomuististaan. Sitten hän yllättäen kysyi: ”Kuinka isä voi?”.  Vaikka tuon kohtaamisen ja tapauksen välillä oli kulunut vuosia, olivat Hailuodon tapahtumat painuneet kirkkaina jo iäkkään Algot Johanssonin mieleen.

Paavon kasvoista ja sukunimestä hän tunnisti nuoren miehen samaksi yhdeksänvuotiaaksi pikkupojaksi, jonka kotona oli kerran vieraillut. Ja jonka isä Heikki Isola oli osallistunut niin m/s Bergön pelastusoperaatioon kuin saattanut Johanssonia hylkyä katsomaan ja majoittanut vieraan kotiinsa.

Jo vuosia ennen tuota Algot Johanssonin ja Paavo Isolan uudelleenkohtaamista surullisenkuuluisa Bergö halkoi aaltoja Bernynä vielä viimeisen kerran. Elettiin joulukuun 16. päivää vuonna 1961 ja Berny eteni sankassa sumussa Pohjanmerellä. Huonosta näkyvyydestä johtuen laiva törmäsi panamalaiseen höyryalus Tyneen. Molempien laivojen miehistöt pelastuivat, mutta Bernylle matka oli viimeinen. Vain seitsemän vuotta sen aiemmasta haaksirikosta Marjaniemessä, aluksen kohtalona oli upota mereen. Lopullisesti.

 

Lähteet:

Voima ja käyttö. Suomen konepäällystö liiton julkaisu 7-8/2012 s. 24 ”Algot Johansson- Unohtumaton legenda”

Kaleva lehden artikkeli 5.12.1954

http://www.faktaomfartyg.se/bergo_1950.htm

Haastatteluaineisto Paavo Isola

M/S Bergön haaksirikko Marjaniemen edustalla osa 1/2


wp_20160914_10_39_30_pro

Torstaina joulukuun 2. päivänä vuonna 1954 ahvenanmaalainen laiva M/S Bergö lähestyi Kelminmatalaa lähellä Marjaniemeä. Laiva ajoi täydessä sementtilastissa. Bergön kokenut kapteeni  Runar Sommarström kamppaili sankkaa sumua ja lumipyryä sekä kovaa tuulta vastaan. Huonon näkyvyyden vuoksi merkimerkkejä tai viittoja oli mahdoton havaita. Kello kymmenen aamulla ankarat olosuhteet johtivat lopulta m/s Bergön karille ajoon.

Välittömästi tämän jälkeen laivan miehistö yritti irrottaa laivaa karilta tyhjentämällä kakkosruumaa, saadakseen näin perän nousemaan.  Suunnitelma toimikin sen verran, että koneet saatiin käyntiin ja laiva liikahtamaan hieman. Samoihin aikoihin Marjaniemestä hälyytetty luotsikutteri oli saapunut tarkastamaan tilannetta. Bergön päällystö uskoi tilanteen olevan kuitenkin hallinassa, jolloin luotsikutteri poistui paikalta. Luotsi Aimo Piekkola jäi kuitenkin laivaan.

Iltaa kohden tilanne alkoi muuttua uhkaavaksi eikä Bergötä oltu saatu irti karilta. Sen sijaan laivan runko ryskyi  kovassa aallokossa vasten  matalikon kiviä ja laivan ruumat alkoivat täyttyä vedellä. Pumput eivät ehtineet tyhjentää valtavalla voimalla ruumiin syöksyvää vettä.

Bergön sähköttäjä oli yhteydessä Ajoksen luotsiasemaan muun miehistön ampuessa hätäraketteja. Ajokselta tulikin käsky toimittaa välittömästi pyyntö henkilökunnan toimittamiseksi turvaan. Vain hetki Bergön avunpyynnön jälkeen radioyhteys katkesi. Aluksen runko oli vääntynyt katkaisten samalla radioantennin.

bergo%cc%882

Samaan aikaan Marjaniemen luotsiasemalla havaittiin hätärakettien valot. Laivan radioyhteyden katketessa  kello oli kahdeksan illalla. 45 minuuttia myöhemmin Marjaniemen luotsiasemalta lähtivät apuun  luotsit Heikki Isola, Matti Haapala, Martti Kangas sekä koneenhoitaja Otto Ruonala uhmaamaan yhä voimakkaammin vellovaa merta heiveröisellä ja kuluneella luotsialuksella.

Miehet löysivät hylylle kello 22, jolloin m/s Bergön miehistö oli jo jättänyt laivan. Meri oli niellyt sen lähes kokonaan.  Näkyvillä olivat enää mastot ja osa komentosiltaa. Bergön miehistö ja luotsi istuivat odottamassa kylmissään pelastusveneissä.

Ennen Marjaniemen luotsiaseman henkilökuntaa paikalle oli pyrkinyt ruotsalaisten pelastusalus Poseidon. Se oli kuitenkin kääntynyt seitsemän aikaan illalla takaisin kovan merenkäynnin ja matalikon vuoksi.

Luotsikutterin saapuessa onnettomuuspaikalle todettiin pelastusveneiden hinauksen olevan ainoa vaihtoehto. Pieneen luotsialukseen ei mahtunut pelastettavia. Hyytävän kylmässä talviyössä pieni luotsikutteri veti perässään kahta pelastusvenettä. Ne keikkuivat korkealla aallon harjoilla miehet mukanaan.

Meri repi pelastusveneitä erilleen luotsikutterista katkaisten hinausköyden. Näin pelastusveneet jäivät yksinään aaltojen armoille. Marjaniemen luotsit onnistuivat kuitenkin heittämään köyden takaisin pelastusveneisiin ennen kuin ne ehtivät kadota mustaan.

sanna_kuva

Kuvan etualalla pelastusaluksena toiminut luotsikutteri, jolla luotolaiset miehet uhmasivat armotonta merta pelastusoperaatiossa.  Kuva: Paavo Isolan kotialbumi.

Keskiyön aikaan, täydestä pimeydestä ilmestyi viimein Marjaniemen satamaan luotsialus ja pelastusveneet. Uupuneet haaksirikkoutuneet pelastajineen olivat päässeet maihin turvaan.

Luotsiasemalla Bergön miehistölle annettiin kuivat vaatteet ylle sekä yösija. Seuraavana päivänä miehistö kuljetettiin Marjaniemestä Kirkonkylään. Päällystö sijoitettiin pappilaan ja muu miehistö Tulvalan taloon.

wp_20160816_17_55_03_pro

Luotsinvanhimman Heikki Isolan kunniaristi m/s Bergön pelastusoperaatiosta. Kuva: Sanna Roukala.

Myöhemmin m/s Bergön pelastusoperaatioon osallistuneet luotsiaseman työntekijät palkittiin kunniakirjoilla sekä leijonaristeillä. Oli selvää, että ilman Marjaniemen luotsien ripeää ja poikkeuksellisen rohkeaa toimintaa laivan koko miehistö tuskin olisi selvinnyt.

M/S Bergö makasi meressä talven yli. Sen vaiheet eivät kuitenkaan olleet vielä ohitse, sillä laiva aiottiin nostaa ja kunnostaa. Kukaan ei kuitenkaan tuolloin osannut aavistaa laivan lopullista kohtaloa.

 

Lähteet:

Kaleva-lehden artikkelit  3.12.1954 ja 4.12.1954 (Oulun pääkirjaston nidearkistot)

Keskustelut luotolaisen Paavo Isolan kanssa, jonka isä luotsinvanhin Heikki Isola oli johtamassa m/s Bergön miehistön pelastusoperaatiota.

 

Hailuoto-laiva

”Tyynenä meri jos uinaeli, aurinko kultiansa sirotteli,
laivamme kaunein kuin joutsen näin,
matkasi keinuen Ouluun päin”

– Ote Aarne Juntusen runosta Oodi Hailuoto-laivalle

Aina vuoteen 1968 saakka Hailuodon kylää halkoi aamuhämärissä linjuri, jonka etuikkunan yläpuolella seisoi mustin tikkukirjaimin Kirkonkylä-Laivalaituri. Haitariovi sulki sisäänsä vielä uneliaat matkustajat. Kuski Eino Kujala poimi matkustajat mukaansa Kirkonkylältä ja Ojakylästä, suunnaten sitten Ulkokarvoon Petsamon laivasatamaan.

Perillä linjuri kaarsi laiturille ja matkustajat hyppäsivät ulos nahkalaukkujaan ja kuka mitäkin nyssykkää tai tavaraa käsipuolessaan kantaen. Osa kyläläisistä saapui satamaan polkupyörällä tai hevoskyydillä.

unnamed

Hailuoto laiva saapumassa Petsamon möljään. Kuva: Hailuoto-seuran postikortti. Kuvalähde: Pertti Rapinojan kuva-arkistot.

99-paikkainen laiva kuljetti monta vuosikymmentä luotolaisia mantereelle ja takaisin. Samoin kuin vaihtelevat tavarakuormat: marja- ja jäkälälaatikot, kermatonkat, lihoja, kaloja, käsitöitä ja aina välillä eläimiä, kuten hevosia tai lampaita. Laivan keulaan pinottiin polkupyöriä. Lähdön hetkellä kansipoika irrotti köydet ja hyppäsi itse kyytiin. Kapteeni Pauli Annunen soitti kelloa lähdön merkiksi. Kahden ja puolen tunnin pituisella matkalla  Maija Vesan myymille kahville, pullalle ja punaiselle limonaadille oli kysyntää.

Matkustajapaikat on jaettu kahteen luokkaan, nim. 2:seen ja 3:nteen luokkaan. Toinen luokka käsittää kannella olevat, mukawasti sisutetun naisten salongin ja tupakkahytin, joiden tummennetun tammen wärinen sisustus tekee warsin hauskan vaikutuksen. Kolmannen luokan tilawa ja siisti salonki, eli pirtti, sijaitsee peräkannen alla. Laivalla on myöskin sähkäwalo.

Ote Kaleva lehden Hailuoto-laivaa koskevasta uutisoinnista 1920-luvulta

Hailuoto-laiva valmistui Helsingin telakalla vuonna 1920 ja aloitti liikennöinnin Hailuodon ja Oulun välillä saman vuoden elokuussa. Uusi laiva tuli korvaamaan pienemmän Luoto-laivan, joka oli liikennöinyt vuodesta 1911. Jo tätä ennen reitillä olivat kulkeneet Salo-laiva ja Onni sekä Onni II. Aina vuoteen 1929 saakka satama sijaitsi Töyränrannassa Ojakylänlahdessa.

Väylä osoittautui kuitenkin liian matalaksi, jonka lisäksi jäät tekivät heikkorakenteiselle laiturille jokavuotista tuhoa. Petsamon laituri otettiin käyttöön vuonna 1929. Satama ja sinne johtava tie rakennettiin talkoovoimin sekä valtion avustuksin. Petsamon laiturista Hailuoto-laiva liikennöi vuoteen 1968 saakka, jonka jälkeen alkoi lauttayhteys.

Laivaliikenteen reitit vaihtelivat jonkin verran vuosien saatossa. Vuoteen 1926 asti laivareitti Hailuodosta Ouluun kulki Lumijoen ja Oulunsalon Varjakan kautta, jonka jälkeen Lumijoki jäi pois reitiltä. Oulunsalon Varjakka pysyi osana laivareittiä vuoteen 1954 saakka. Tämän jälkeen laiva liikennöi ainoastaan Hailuoto-Oulu välillä.

unnamed-3

Hailuoto-laiva saapumassa Töyränrannan laituriin 1920-luvulla. Kuvan ottaja ei tiedossa. Kuva: Pertti Rapinojan kuva-arkistot.

J.L Suomelan Hailuoto-aiheisessa kirjasarjassa kerrotaan Hailuoto-laivan haaksirikosta. Kesäkuun 18. päivänä vuonna 1949 Hailuoto-laiva ajoi kiveen ja upposi. Törmäyksen johdosta laivan keulaan tuli repeämä ja etuhytit täyttyivät nopesti vedestä. Keula vajosi pinnan alle.

Laivahenkilökunnan ripeä toiminta kapteeni Annusen johdolla pelasti kaikki kyydissä olleet, ainoastaan laivan lasti menetettiin. Hätätilanteessa jaettiin pelastusvyöt ja laskettiin laivaveneet, joilla toimintakykyiset matkustajat lähetettiin viemään Santoseen hätäsanomaa.

Lähistöllä ankkurissa ollut hinaaja Oulu 6 saapui ensimmäsenä paikalle. Tässä vaiheessa matkustajat olivat kerääntyneet peräkannelle. Veden yhä kohotessa he olivat nousseet laivan katolle, josta pääsivät lopulta hinaajaan. Tätä ennen naisia oli kuitenkin jo pelastettu kalastusveneeseen. Kello 10.45 laivan todettiin uponneen kokonaan pystyasentoon, savupiipun ja yläkannen jäädessä näkyviin.

Heinäkuun 7. päivänä Hailuoto-laiva saatiin viimein ylös ja tyhjennetyksi. Pyydyskarin telakalla Oulussa laiva puhdistettiin ja kunnostettiin jälleen kulkukelpoiseksi. Liikenteeseen kovia kokenut Hailuoto-laiva pääsi 23. heinäkuuta, reilu kuukausi haaksirikon jälkeen. Onnettomuuden jälkeen haaksirikon syytä selvitettiin luotsipiiripäällikön johdolla. Syyksi todettiin reimari, joka oli 220 metriä poissa oikealta paikaltaan.

Luotolainen Pertti Rapinoja muistaa lapsuudestaan Hailuoto-laivan reissut sosiaalisena tapahtuma. Erityisesti lauantait olivat vilkkaita päiviä. Ennen vanhaan lauantait olivat vielä tyypillisesti työpäiviä, mutta normaalia lyhyempiä. Toiset olivat siirtyneet jo kokonaan vapaalle ja askel saattoi olla sen mukainen. Pertti muistaa kuinka kerran eräs maistissa ollut herra putosi laivan ja laiturin väliin. Ripeät kanssamatkustajat kuitenkin poimivat miehen turvaan.

Luovon poikia Hailuoto laivassa

Luovon poikia Hailuoto-laivassa. Kuva: Pertti Rapinojan kotialbumi.

Toisinaan, pahalla ilmalla laivan ohittaessa Huikun nokan, tarrasi tuuli laivaan ja kallisti sitä reilusti. Tuolloin kapteeni Annunen saattoi komentaa väkeä siirtymään toiselle puolelle laivaa. Kylminä päivinä Pertti tiesi täydellisen paikan. Silloin hän suuntasi savupiipun viereen juuri lapsen mentävälle tasanteelle. Konehuoneen vieressä oleva paikka oli lämmin, mutta meluisa ja savunkatkuinen. Välillä oli hakeuduttava raittiiseen ilmaan ennen kuin saattoi taas käpertyä pieneen soppeen.

Pertti muistaa kuinka Hailuoto-laiva pysähtyi ns. Vasken pysäkillä. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että luotolaiset Väinö ja Toivo Ruonala kyyditsivät puuveneellään Santosen asukkaita sekä mantereelle menevää tavaraa Hailuoto laivalle, joka pysähtyi väylälle muutaman sadan metrin päähän rannasta. Kun Santosen kulkijat oli autettu veneestä laivaan, saattoi matka Ouluun jatkua.

”Nelikot, kopat ja nassakat hei!
myös puserot villaiset Ouluun se vei,
kampetta, kampetta kilua, silmissä ilua,
kohta jo torille kannettiin”

Ote Aarne Juntusen runosta Oodi Hailuoto-laivalle

Toisinaan Hailuoto-laivan nököttäessä köysissään Petsamon laiturissa, saattoi sen kannelle pujahtaa luodon nuorisoa. Välkkyvä vesi läiskähti kesäillassa ja pääskyset pyrähtivät korsteenin kyljestä lentoon, kun laivan katolta hypittiin mereen.

 

Lähteet:

J.L Suomela; Hailuoto-kotiseutumme (1969), kirjapaino Osakeyhtiö Kalevala

Merilä, Eino; Toisten Nurkista (2003), Tornion kirjapaino

http://www.kirjastovirma.fi/lumijoki/hailuotolaiva

Juopunut marakatti ja muita eläintarinoita

Toisinaan käy niin, että merimiehet saavat laivaansa yllättäviä siivekkäitä vieraita tai karvaisia seuralaisia. Näin kävi myös luotolaiselle Jussi Taustalle. Hän seilasi nuorena miehenä AL:n laivoilla, jotka kulkivat Suomi Etelä-Amerikan linjaa vuosina 1926-1985. AL:n laivoja oli useita, joista Jussi työskenteli 60-luvulla muun muassa M/S Aricassa ja M/S Atalayassa.

aricaSeaTheShips600

M/S Arica, jolla luotolainen Jussi Tausta seilasi. Ja jossa viihtyi vuosia myös laivakoira Ponkko. Kuvalähde: Äänimeri.

Yhdellä näistä matkoista, lentokaloja pyydystävä albatrossi oli vahingossa päätynyt laivan kannelle. Merimiehet kantoivat väsyneen albatrossin laivan messiin lepäämään. Siellä se sai vettä ja lepopaikan yöksi. Aamulla kaikki saivat nähdä komean linnun. Tavan mukaan joku otti kuvia albatrossia pitelevistä merimiehistä. Lopulta yön yli levännyt albatrossi laskettiin laivan reelingille, josta se pääsi lentoon.  Vanhan uskomuksen mukaan albatrossia ei saa vahingoittaa, sillä hukkuneen merimiehen sielun katsottiin siirtyvän siihen.

Vähintäänkin yhtä ikimuistoinen tapaus, joskin päinvastaisista syistä, sattui Jussille samaisella Etelä-Amerikan linjalla. Joku merimiehistä oli ottanut marakatin laivaan. Kerran marakatti oli livahtanut hyttiin, josta se oli löytänyt sätkäpaperipaketin. Marakatti istui kumarassa pidellen pakettia käsissään. Muutama merimies seurasi huvittuneena sivusta kuinka marakatti nyppäsi yhden sätkäpaperin ulos paketista. Sitten toisen ja kolmannen. Se jatkoi nyppimistä katse keskittyneenä. Lopulta marakatti pyöritteli tyhjää pakettia sormissaan ja kallisteli päätä kummissaan, ympärillään sätkäpaperit kuin kynityn kanan sulat.

Touhu näytti hupaisalta, mutta miesten nauru hyytyi siinä vaiheessa, kun ensimmäinen tupakkakartonki löydettiin auki repäistynä. Kartongin jokainen tupakka oli viilletty kynnellä auki. Tämä oli marakattien outo, mutta ilmeisen yleinen tapa, sillä sitä oli saatu todistaa muillakin laivoilla. Todellisen yllätyksen marakatti järjesti kuitenkin eräänä päivänä laivan päivähuoneessa.

Ensimmäisenä päivähuoneeseen astuneet miehet saivat todistaa maailmanlopun näkyä. Marakatti oli löytänyt ja korkannut tenttupullon.  Juopunut marakatti oli repinyt päivähuoneen sohvanpäällisen rikki ja  hajottanut sen tuhannen palasiksi. Itse maestro istui suu sinisenä kovaäänisen päällä merimiesten saapuessa paikalle. Lopulta marakatista oli luovuttava, sillä villieläin ei kerta kaikkiaan soveltunut laivaelämään.

Oli kuitenkin sellaisiakin laivavieraita, jotka osoittivat erityistä lahjakkuutta merielämään. Elettiin yhtä monista trooppisen hiostavista päivistä merellä M/S Aricassa. Laiva oli juuri jättänyt taakseen elämää kuhisevan Buenos Airesin.  Joukko merimiehiä oli pesemässä laivan täkkiä. Kesken töiden Jussin huomion kiinnitti läheisestä venttiili-ikkunassa näkyvä hahmo. Tarkemmalla vilkaisulla hahmo osoittautui koiran pääksi. Se tapitti uteliaana lähellä häärääviä merimiehiä.

IMG_0007

Tässä eräs suomalaisella kauppalaivalla seilannut laivakoira. Kuva: Antero Sala, vuosi 1960. Peni-koira. Kuvalähde: Äänimeri.

Pian selvisi, että pieni seefferi oli sama, jota eräs paikallinen oli yrittänyt Arican miehille kaupata Buenos Airesin satamassa. Koska kippari oli ankarasti kieltänyt koiran ottamisen laivaan, eivätkä muutkaan olleet ajatuksesta innostuneet, oli koirankauppaaja turvautunut oman käden oikeuteen. Hän oli onnistunut piilottamaan koiran Arican maston juurella olevaan ikkunalliseen kaapiin.

Kippari ilmoitti koirasta kuullessaan, että se on tapettava. ”Ja ei varmasti tapeta!” ilmoitti Jussi ykskantaan. Tulevina päivinä kapista pikku seefferiä hoidettiin merimiesten keskuudessa pesemällä ja harjaamalla sitä. Varmuuden laivaan jäämisestä koira sai kuitenkin vasta Rotterdamissa, jossa koiran onneksi kipparin vaimo astui Aricaan. Rouva ihastui seefferiin ja vei sille kipparin tossut. Ponkkoksi nimetty koira sai jäädä.

Ponkko osoittautui ajan saatossa oivaksi laivakoiraksi. Se tykkäsi kaikista miehistön jäsenistä. Lukuun ottamatta yövahtia, joka piti kahisevaa sadetakkia, ja jolle koira aina haukkui. Aamuisin Ponkko lähti töihin merimiesten mukana. Sillä oli tapana pyörähtää joka päivä myös laivan prykälle. Kun Ponkkon tuli kuuma, se asettui vaijerin alle maston kupeeseen maate ja nukkui hyvin ansaitut päiväunet. Maissa Ponkko pääsi miesten mukana kapakkaankin. Arican miehistön ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita tai rettelöitsijöitä, kun isoksi kasvanut seefferi makasi miesten jaloissa.

Jussi vaihtoi välillä laivaa. Palatessaan vuoden kuluttua Aricaan, Ponkko juoksi Jussia vastaan, heilutti iloisena häntää ja nuoli naamaa. Se muisti hänet vielä hyvin. Koira jäi vielä laivaan Jussin jätettyä kokonaan Arican. Uskollinen Ponkko eli laivakoirana vuosia.

 Lähteet:

Tarinat on poimittu Jussi Taustan haastatteluaineistosta, jonka olen  kerännyt talvella 2016.

Kuvat:

http://www.aanimeri.fi/gallery2/main.php?g2_itemId=21816 http://www.aanimeri.fi/gallery2/main.php?g2_itemId=39930

Villiyrttien saari

Kun poimii itse ruokansa, tietää mitä syö.

– Villiyrttikouluttaja Aira Kurikka

 

DSCF4585

Pehmeitä kuusenkerkkiä voi syödä sellaisenaan. Kuva: Sanna Roukala

Hailuodossa kasvien kasvuympäristö on puhdas, joten saari soveltuu erinomaisesti villiyrttien poimimiseen. Hailuodossa voi kerätä esimerkiksi nokkosta, voikukan lehtiä tai -kukintoja, siankärsämöä, mesiangervoa, ratamoa, apilaa, kuusen- ja männynkerkkiä tai koivun- ja vadelmanlehtiä. Mukaan tarvitaan vain ilmava kori, paperipusseja sekä sakset. Nokkosten keruuseen tarvitaan myös hansikkaat. Lisäksi on tärkeää pitää mielessä tietyt muistisäännöt. Näistä tärkeimmät ovat hailuotolaisen villiyrttikouluttaja Aira Kurikan mukaan seuraavat:

  • Poimi ainoastaan kasveja, jotka tunnistat. Monilla kasveilla on näköislajeja, jotka eivät ravintoarvoiltaan sovellu villiyrttikäyttöön tai saattavat olla jopa myrkyllisiä.
  • Poimi vain puhtailta alueilta, ei koskaan teiden varsilta tai navettojen läheisyydestä.
  • Muista jokamiehen oikeudet. Maanomistajan lupa tarvitaan aina, kun kerätään varpukasveja, puiden lehtiä ja neulasia tai jos kasveja kerätään myyntiä varten.
  • Käsittele poimimasi yrtit saman päivän aikana.
DSCF4587

Aira Kurikka pitää Hailuodossa joka kesä villiyrttikursseja. Hailuodon rannoilta löytyy helposti esimerkiksi mesiangervoa ja peltokortetta. Yhdistämällä molempien lehtiä saa Airan mukaan hyvän jalkakylvyn. Lisää vain laakeaan astiaan lehtiä ja kaada päälle kuuma vesi. Anna hautua hetken ja lisää viileää vettä, kunnes seos on ihonlämpöistä. Kuva: Sanna Roukala

Villiyrtit ovat terveellisiä ja ravintoarvoiltaan erinomaisia. Aira on aina liikkunut lapsesta saakka metsässä paljon, marjastaen ja sienestäen. Suoritettuaan luonnonvarojen erikoisammattitutkinnon, Aira on voinut hyödyntää luonnon antimia entistä paremmin. – Syötävien villiyrttien ja sienten tunteminen on tuonut ruokapöytäämme sekä terveellistä, että ilmaista ravintoa ympäri vuoden.

Mikäli käyttää villiyrttejä säännöllisesti, on syytä tarkastaa, onko niiden käytöstä mainittu jotain, mikä tulisi huomioida. Osaa villiyrteistä ei suositella jatkuvaan päivittäiseen käyttöön (mm. siankärsämö ja mesiangervo), jotkut taas eivät sovi esimerkiksi matalasta verenpaineesta kärsiville (mm. voikukka) ja osa kasveista saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita.

DSCF4552

Ylärivissä kuivattu nokkonen (vas.) ja vieressä kuivattua mesiangervon kukintoa. Alarivissä nokkosensiemeniä (vas.) ja vieressä kuivattua siankärsämön kukintoa. Kuva: Sanna Roukala

DSCF4533

Lasipurkkeihin säilötyt kuivatut villiyrtit keittiössä näyttävät paitsi kauniilta, ne houkuttelevat myös ruuanlaittoon. Kuva: Sanna Roukala

Keräämisen jälkeen on tärkeää saada yrtit kuivumaan nopeasti. Yrttien kuivauksessa suositeltava kuivauslämpötila on korkeintaan 35 astetta. Kuivauspaikan tulee olla kuiva, lämmin, puhdas ja pölytön sekä valolta suojattu. Yrttejä ei pidä missään nimessä kuivattaa auringossa, sillä se tuhoaa vitamiinit.

Aira käyttää villiyrttien käsittelemiseen kuivuria, joka onkin vaivattomin tapa. Mutta yhtä lailla kuivaus onnistuu myös kotikonstein. Yrttien kuivattamiseen Airalla on monta hyvää vinkkiä.

– Voit levittää yrtit esimerkiksi lakanalle huoneenlämpöön tai ripustaa yrtit nippuina narulle riippumaan. Toiset kuivaavat pakastearkun tai jääkaapin päällä, joka on lämmin paikka. Uunissa voi kuivattaa 50 asteessa yrttejä, niin että uunin luukku on pikkuisen raollaan. Lämmitetyn puuhellan päälle voi asettaa tiiliskiviä ja niiden päälle pellin, johon laittaa yrtit. Jatkuva lämmitteinen saunakin soveltuu kuivatukseen.

DSCF4541

Elokuussa pääsee keräämään nokkosensiemeniä, joita voi hyödyntää monipuolisesti ruuanlaitossa. Kuva: Sanna Roukala

Villiyrttien tunnistamisessa kannattaa käyttää apuna opaskirjasta, käydä villiyrttikurssilla tai kerätä villiyrttejä yhdessä asiantuntevan ihmisen kanssa. Tai voi aloittaa helpoimmasta päästä.  Esimerkiksi nokkonen on useimmille tuttu kasvi ja näin ollen helppo poimittava.

 

Johtuen nokkosen runsaasta vitamiinipitoisuudesta ja monista hivenaineista se on erinomainen luonnonyrtti. Nokkonen soveltuu hyvin käytettäväksi pinaatin tapaan esimerkiksi keittoihin, lettuihin ja kastikkeisiin. Nokkosesta kerätään nuoret versot ennen kukintaa. Jos varsi on jo venynyt pidemmäksi, kerätään vain latvoja. Vaihtoehtoisesti voi kerätä ainoastaan nokkosenlehtiä.

DSCF4568

Nokkonen on yksi Airan lempiyrteistä. Kuva: Sanna Roukala

Kerätyt nokkoset voidaan joko kuivata sellaisenaan ja käyttää lisukkeena tai ne voi kiehauttaa ja pakastaa. Ryöpätessä nokkosia tai muita villiyrttejä ne huuhdellaan ensin hyvin ja laitetaan sitten kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi.  Valutetut ja kiehautetut sekä hiennonetut villiyrtit voi pakastaa ja käyttää myöhemmin ruuanlaittoon.

Nokkosesta voi tehdä jopa sipsejä. Aira suosittelee kokeilemaan nokkossipsien tekoa esimerkiksi juhannuspöytään. Samaan pöytään saa kuusenkerkistä erinomaisen, itsetehdyn juhlajuoman. Kuusen kirkkaanvihreät kerkät ovat nokkosen tavoin helposti tunnistettavia ja kerättäviä, kunhan niitä muistaa kerätä vain metsänomistajan luvalla.

Kuusenkerkkien keruuaika on alkukesä, mutta varjoisilta paikoilta niitä saa jopa juhannukseen saakka. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaaasti antioksidantteja. Niitä voi käyttää myös sellaisenaan esimerkiksi salaattiin.

Nokkossipsit:

  •  Huuhtele nokkosenlehdet ja kuivaa ne
  •  Levitä lehdet leivinpaperin päälle pellille ja voitele oliiviöljyllä
  • ripottele päälle sormisuolaa
  • Laita pelti 200-asteiseen uuniin 5-6- minuutiksi, kunnes lehdet ovat oliivinruskeita ja rapsakoita.
  • Nauti sellaisenaan

Kuusenkerkkäjuoma:

  • 4 l vettä
  • 2 l kuusenkerkkiä
  • 0,5 kg sokeria
  • 25 g sitruunahappoa
  • Laita kuusenkerkät kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Lisää sitruunahappo ja anna seoksen jäähtyä yön yli. Siivilöi ja lisää sokeri. Kiehauta. Jäähdytä juoma ja pullota se. Säilyvyys jääkaapissa noin kaksi viikkoa.

Villiyrtit taipuvat myös monenlaiseksi luonnonkosmetiikaksi. Helppotekoisia ovat esimerkiksi yrttikylpyvedet tai -kuorinnat. Jos olet yliherkkä tai epäilet olevasi yliherkkä jollekin ohjeen aineelle, niin jätä tekemättä kokonaan.

Koivukuorinta vartalolle

  • Kourallinen koivunlehtiä
  • 2 desilitraa oliiviöljyä (tai muuta kasvisöljyä esim. manteliöljy)
  • 5 dl hienoksijauhettua valkaisematonta merisuolaa
  • 1 rkl hunajaa
    Hurauta tehosekoittimessa tai blenderillä koivunlehdet ja oliiviöljy. Lisää joukkoon merisuola, niin että se muuttuu jäykäksi tahnaksi. Sekoita joukkoon hunaja. Halutessa voit lisätä esimerkiksi 1tl luomusitruunan kuorta tai eteeristä öljyä, kuten sitruuna- tai oreganoöljyä. Huomioithan ettei tämä karkea kuorinta sovi kasvoille. Kasvokuorintaan kannattaa käyttää jauhettuja kauraryynejä, pähkinöitä, siemeniä tai yrttejä.
DSCF4618

Ohjetta voi tarpeen mukaan soveltaa. Tässä käytetty ihan tavallista merisuolaa. Osa karkeasta suolasta käytetty tehosekoittimessa. Merisuolaa lisätty vielä loppuvaiheessa suoraan seokseen, jotta koostumus on saatu sopivaksi. Tähän lisätty joukkoon myös muutama kuusenkerkkä.  Kuva: Sanna Roukala

DSCF4642

Laitamalla valmiin kuorinnan lasipurkkiin, saa helposti kivan kesäviemisen. Säilyy joitakin kuukausia viileässä.   Kuva: Sanna Roukala

 

Lähteet ja lisätietoja:

Arktiset aromit http://www.arktisetaromit.fi

Villivoima, Hailuoto http://www.villivoima.fi

Yrttiaika http://www.yrttiaika.fi

Martat http://www.martat.fi

Kress, Henriette (2011) Käytännön lääkekasvit